Beykir frá Ljóma

29.12.2020 - Päiväkirjamerkintä

Aamulla oli vielä pimeää, kun lähdimme Beykirin kanssa jatkamaan vaellusta. Tänään päätin ottaa hiukan vaikeamman reitin tunturien yli takaisin Hiihtomäkeen. Kun valo pikkuhiljaa lisääntyi, oli aikaa nauttia kauniista lapin tunturimaisemista. Polku tunturin huipulle oli osittain jäässä ja lumen peitossa, mutta meillä ei Beykirin kanssa ollut ongelmia, olimmehan varautuneet reissuun pitkillä hokeilla. Tällä kertaa kohtasimme nousun aikana yksinäisen poron vasan. Yritin jonkin aikaa katsella näkyykö loppu lauma jossain lähettyvillä, mutta kun muita ei näkynyt, otin yhteyden levähdyspaikkaan. Hiihtomäen henkilökunta otti asian hoitaakseen ja ilmoitti asiasta paikallisille poromiehille. Kun asia oli hoidossa, uskalsin jatkaa orin kanssa matkaa.

Päästyämme vuoriston huipulle, jäin hetkeksi ihailemaan kauniita maisemia. Samalla haukkasin itse palan suklaata ja tarjosin Beykirille porkkanan. Tämän jälkeen lähdimme laskeutumaan alaspäin. Päätin taas kävellä hetken itsekkin ja kuljin orin edellä. Beykir tuli oikein nätisti takanani, mutta jossain vaiheessa se kyllästyi ja tunsin kuinka ori alkoi hamuilemaan reppuni naruja ja solkia. Tässä vaiheessa siirryin takaisin ratsun selkään, sillä en halunnut orin hajottavan mitään. Levähdyspaikalla tarjosin Beykirille juotavaa ja syötävää ja kävin itse tarpeillani. Pienen hengähdyksen jälkeen jatkoimme taas matkaa. Hämärä alkoi painaa jo tosissaan päälle, joten sytytin lyhdyn. Jossain vaiheessa maasto muuttui vähän hankalammaksi, mutta luotin Beykiriin ja annoin sille vain pidempää ohjaa, jotta se voisi rauhassa katsoa mihin jalkansa laittaa. Mietin mielessäni miten hyvä valinta islanninhevonen on tälläiseen maastoon, nehän ovat kuin tehtyjä tämmöiselle vaellukselle! Tänään etenimme oikeastaan vain käynnissä, sillä maasto oli vähän epätasaisempaa kuin eilen enkä voinut luottaa, että pohja olisi tarpeeksi hyvä vauhdikkaaseen menoon. Hitaan vauhdin takia ehdin käyttää kaikki lyhtykynttilät ennen kuin pääsimme maaliin, mutta onneksi mukana oli myös taskulamppu. Jossain vaiheessa minulla petti hiukan suuntavaisto ja jouduin olemaan yhteydessä levähdyspaikkaan, jotta löysimme taas oikealle polulle. Muuten matkamme sujui oikein rauhallisesti ja vaelluksesta nauttien. Kun vihdoin näin Hiihtomäen tallin valot horisontissa, oli aika toteuttaa näyttävä maaliin tulo. Vaikka olimme vaeltaneet jo pitkän matkaa, rauhallinen vauhti takasi sen että Beykirillä ei ollut mitään ongelmaa ottaa viimeiselle sadalle metrille laukkapyrähdystä ja saavuimme tallin pihaan vauhdikkaasti. Pihassa meitä odotti tallin henkilökuntaa, jotka tulivat onnittelemaan hienosti suorituksesta. Tämän jälkeen laskeuduin (vaivoin) Beykirin selästä ja suuntasin talliin hoitamaan urhean ratsuni yöpuulle. Itse osallistuin illan aikana vielä palkintojenjako tilaisuuteen, jossa isoksi yllätyksekseni nappasimme Beykirin kanssa ensimmäisen sijan! Vaikka olin muutenkin jo ylpeä suorituksestamme, emmehän joutuneet kuin kerran pyytämään suunnistusapua, voitto kyllä kruunasi tämän reissun. Ehkä sitä uskaltautuu vielä toistenkin mukaan.

28.12.2020 - Päiväkirjamerkintä

Tänään starttasimme Beykirin kanssa erilaiseen seikkailuun, nimittäin otimme osaa Hiihtomäen tallin pimeävaellukseen. Ajoimme jo eilen Lappiin, tarkalleen Ropinsalmelle, jossa Hiihtomäki sijaitsee. Matka oli pitkä, mutta muutaman pysähdyksen taktiikalla pääsimme perille suhteellisen hyvissä ajoin. Tänään aamulla sitten startattiin vaellukselle. Aamu alkoi ohjeistuksella ja meille jaettiin hyvä läjä varusteita mukaan. Olin toki varautunut myös omasta takaa muun muassa vaihtovaatteilla, taskulampulla, ensiapulaukulla sekä pienillä välipaloilla. Beykir ei vaikuttanut väsyneeltä pitkästä kuljetuksesta, vaan vilkuili innokkaasti ympärilleen.

Minä ja Beykir lähdimme ensimmäisessä ryhmässä. Saimme valita reitin kahdesta vaihtoehdosta, joista valitsin helpomman, valtatien läheisyydessä kulkevan tasaisen reitin. Ajattelin että lähdelle rauhassa matkaan ja katsotaan huomenna josko uskallettaisi ottaa vaikeampi reitti loppumatkalle. Beykir oli alkumatkasta suhteellisen innokkaalla tuulella, mutta malttoi kuitenkin edetä pyytämääni vauhtia. Etenimme pääosin käyntiä, mutta välillä otimme tölttipätkiä kun alusta sen salli. Matkalle osui myös muutamia esteitä, kun esin kohtasimme tielle kaatuneita puita ja kun niistä selvittiin, huomasin porotokan ylittävän tietä ja tulevan meitä päin. Porot aiheuttivat Beykirissä pientä ihmetystä, mutta yllättävn rauhallisesti se kuitenkin otti asian. Ensimmäisellä levähdyspaikalla tarjosin orille juotavaa ja syötävää ja söin itsekkin eväitä. Tauon jälkeen jatkoimme matkaa ja saavuimme järvelle. Noin järven keskivaiheilla radiopuhelimeni alkoi säristä ja vaelluksen valvojat kyselivät tilannetietoja. Minulla ja Beykirillä ei ollut mitään ongelmia, joten kerroin vain missä olimme menossa ja että kaikki oli kunnossa. Toisella levähdyspisteellä tarjosin Beykirille taas juotavaa ja hiukan hiukopalaa. Tästä ei olisi enää kovin pitkästi yöpymispaikkaan, mutta edessä olisi matkan haastavin vaihe, kun edessä oli tunturin ylitys. Aluksi nousu tunturin laelle oli suhteellisen loiva, mutta kun maasto alkoi jyrkkenemään, päätin laskeutua ratsuni selästä ja edetä taluttaen. Huipulta näimmekin jo pientä valon pilkahdusta ja lähdimme laskeutumaan kohti järven rantaa. Myös alaspäin etenimme alun taluttaen, mutta kun maasto hiukan tasaantui, nousin takaisin satulaan ja ratsastin loppumatkan. Majapaikassa hoidin ensin orin yöpuulle, ennen kuin painuin itse ruokailun kautta nukkumaan. Huomenna jatketaan!