Tervetuloa Ljómaan!

Ljóma on saanut alkunsa jo vuonna 2009, kun tallin omistaja toi ensin itselleen yhden islanninhevosen, jonka jälkeen homma lähtikin laajenemaan vauhdilla. Välissä on kuitenkin ehtinyt olla muutama hiljainen vuosi, mutta 2020 kesällä into virtuaalihevosiin palasi ja oli aika herätellä talli taas henkiin.

Ljóma sijaitsee Suomessa, omassa rauhassaan maaseudulla. Toiminnan pääpaino on islanninhevosten kasvatuksessa ja jalostuksessa. Tallin toiminta on kuitenkin laajentunut jonkin verran myös muun rotuisiin askellajihevosiin ja nykyään syntyykin säännöllisesti myös muun muassa saddlebredejä ja tennesseenwalkereita. Kasvatuksen lisäksi pyrimme järjestemään aktiivisesti kilpailutoimintaa kaiken rotuisille askellajihevosille.

Vielä kerran, tervetuloa!
Mari H (VRL-05704)