Kasvattipäivät 06.03.2022

Ljómassa järjestetään 06.03. kasvattipäivät Ljóman ja Glowdale Farmin kasvateille! Tapahtuman tarkoituksena on kerätä kasvatteja yhteen ja antaa varsinkin nuorille hevosille turvallinen ja rauhallinen ensikosketus kisatilanteisiin. Päivän aikana kasvatit pääsevät esittäytymään ja ne arvioidaan käytöksen, rakenteen ja liikkeen perusteella. Hevoset laitetaan paremmuusjärjestykseen ja luokkien voittajat saavat mukaana pienet palkinnot. Kaikki osallistujat saavat lyhyen kirjallisen kommentin mukaansa.

Tapahtuman suuntaa antava aikataulu on seuraava:
Rakenne- ja liikearviointi klo 9.00 alkaen maneesissa. Hevoset tulevat kehään yksitellen ja ensin arvioidaan rakenne. Tämän jälkeen hevosen esittäjä esittää hevosen liikkeet käynnissä ja ravissa kolmion muotoisella uralla. Tämän jälkeen hevonen päästetään vielä irti juoksutuskujaan.
Ratsastuskoe klo 14.00 alkaen maneesissa. Yli 4-vuotiaat hevoset esitetään myös ratsastajan kanssa kolmen hevosen ryhmissä. Ratsukot kiertävät maneesia uraa pitkin ja esittävät kolme tai neljä askellajia. Islanninhevoset esittävät käynnin, ravin ja laukan lisäksi myös töltin. Saddle seat hevoset esittävät vain perusaskellajit. Erikoisaskellajiluokkiin painottuvat hevoset esittävät käynnin ja laukan lisäksi yhden valitsemansa erikoisaskellajin.

Alle 4-vuotiaat pisteytetään kolmella osa-alueella: rakenne, liikkeet ja käytös. Yli 4-vuotiailla arvostellaan lisäksi ratsastettavuus. Hevosille arvotaan pisteet jokaisella osa-alueella asteikolla 1-5. Lisäksi hevosen on mahdollista saada lisäpisteitä rakennekuvasta, liikekuvasta sekä luonnekuvauksesta (1p/kohta). Yli 4-vuotiaat voivat saada myös yhden lisäpisteen jos sen sivuilla on merkittynä kilpailuja tai jos se on kilpaillut porrastetuissa. Hevoset laitetaan paremmuusjärjestykseen pisteiden perusteella ja luokkien voittajat palkitaan ruusukkein. Tasapisteissä arpa ratkaisee.

Ensimmäinen ruusuke islanninhevosluokkien voittajille, toinen ruusuke muiden rotujen voittajille. Ruusukkeista kiitos Equestrian PRO. Palkinnot saa kopioida voittajien sivuille copymerkintöjä vastaan.


Tapahtuman info

* Järjestyspaikka: Ljóma
* Vastuuhenkilö ja tuomari Mari H
* Avoinna vain Ljóman ja Glowdale Farmin kasvateille!

* Ilmoittautuminen sähköpostiin tai keskustan topiikkiin viimeistään 05.03.2022 mennessä
* Max 2 hevosta/omistaja/luokka
* Luokkiin otetaan rajattomasti osallistujia
* Muoto:
Luokka [rivinvaihto]
Omistaja - <*a href="osoite">Hevosen nimi<*/a>

HOX Poista tähdet!
Hevosen sivuilta tulee käydä ilmi, onko se erikoistunut saddle seat vai erikoisaskellajiluokkiin. Jos tietoa ei ole hevosen sivuilla, ilmoita se osallistumisen yhteydessä.

Luokat

Luokka 1: 0-4-vuotiaat islanninhevoset
Luokka 2: yli 4-vuotiaat islanninhevoset
Luokka 3: 0-4-vuotiaat muut rodut
Luokka 4: yli 4-vuotiaat muut rodut

Tulokset

Pisteet muodossa rakenne - liikkeet - käytös - (ratsastettavuus) - lisäpisteet = yhteensä

Luokka 1
LKV Kioja - Tildra frá Ljóma
5 - 2 - 5 - 2 = 14p. Tilda esiintyi tänään hienosti edukseen! Kaunis tammavarsa oli luokkansa nuorimpia, mutta siitä huolimatta esiintyi koko päivän hienosti. Rakenne tammalla on rodunomainen ja sopusuhtainen. Liikkeeiden esittäminen oli vielä hieman hätäistä eikä tamman keskittyminen meinannut irtojuoksutuskujalla enää riittää juoksemiseen, vaan kukka-asetelmien tutkiminen oli paljon mielenkiintoisempaa. Positiivista oli että uusi tilanne ei järkyttänyt Tildan mielenrauhaa, vaan se suhtautui kaikkeen rauhallisesti ja järkevästi.

Perho - Hákur frá Ljóma
5 - 4 - 1 - 2 = 12p. Hákur oli todellakin komea ilmestys ja rakenteeltaan lihaksikas ja sopusuhtainen. Orilla oli myös hienot liikkeet ja se selvästi nautti esiintymisestä; ori saikin luokkansa parhaat pisteet liikkeistä. Hákur esitti irti ollessaan pääasiassa laukkaa ja tölttiä, joten sillä on selvästi ainakin todella vahva töltti. Käytökseltään ori ei tänään esittänyt parastaan, sillä selvästi kevät ja tammat saivat pienen orin pään hieman pyörälle. Pientä hörinää ja pörhistelyä oli koko ajan ilmassa, vaikka esimerkiksi rakennearvostelussa Hákur kyllä malttoi seistä hyvin paikallaan.

Tuire - Þrymur frá Ljóma
2 - 3 - 5 - 2 = 12p. Pyrri oli tänään rauhallinen ja yhteistyökykyinen, ja kuunteli esittäjäänsä hienosti. Ori oli selvästi ottanut pientä kasvupyrähdystä ja oli roimasti takakorkea. Tämä näkyi myös hieman liikkeissä, ja orin liikkeet olivat hieman kulmikkaat. Tämä korjaantuu varmasti kunhan kasvu tasaantuu ja irtojuoksutuksessa Pyrri jo esitti muutamia hienoja pätkiä kun sai liikkua omalla tempolla. Käytökseltään Pyrri oli koko päivän täysi kymppi, eikä ottanut itseensä ympärill pyörivistä vieraista hevosista.

Helga - Náttdís frá Ljóma
3 - 3 - 3 - 1 = 10p. Náttdís esiintyi koko päivän ajan tasaisen varmasti. Hieman oli jännitystä ilmassa ja välillä tamma oli hieman rauhattoman oloinen. Se kuitenkin pysyi koko ajan esittelijän hallinnassa ja kuunteli ohjeita hyvin. Liikkeet Náttdíksella olivat lennokkaat, mutta hieman passitahtisia. Yritystä ei siis selvästikään puuttunut, mutta tulevaisuudessa ratsuttaja saa varmasti tehdä töitä, jotta askellajit saadaan puhtaasti esille. Voi toki olla että asia myös korjaantuu itsestään kunhan nuori tamma saa hieman ikää ja voimaa.

Perho - Eyja frá Ljóma
2 - 1 - 2 - 2 = 7p. Eyjalla ei ollut tänään paras päivänsä. Tamma ei oikein päässyt rentoutumaan päivän aikana ja vaikutti erittäin huolestuneelta ja sisäänpäinkääntyneeltä. Tämä myös heijastui tietenkin kaikkeen tekemiseen ja sen takia näkyy myös pisteissä. Rakennearvostelussa Eyja seisoi kuin patsas, mutta ei suinkaan ryhdikkäänä vaan hieman käpertyneen näköisenä. Maneesissa se jäätyi melkein kokonaan, eikä esittänyt liikkeitä kuin esittäjän kanssa. Esittäjän ollessa vieressä tamma kuitenkin näytti että potentiaalia on, kunhan jännitys saadaan hälventymään. Eyja vaatii siis selvästi vielä treeniä, mutta sitä varten tämäkin tilaisuus järjestettiin! Esittäjä saa erityismaininnan rauhallisesta toiminnasta ja hyvistä rohkaisuyrityksistä, vaikka ne eivät tällä kertaa paljoa auttaneet.

Luokka 2
LKV Helga - Hneta frá Ljóma
3 - 1 - 4 - 5 - 3 = 16p. Hneta ihastutti tänään kauniilla ulkonäöllä ja hyvällä käytöksellä. Tamma esitettiin hyvässä ja siistissä kunnossa ja se esiintyikin rakennearvostelussa edukseen. Liikkeiden esittely meni kuitenkin jostain syystä pieleen, ja tamma päätti maneesissa ettei halua liikkua. Tilanne kuitenkin korjaantui selästä käsin ja ratsastaessa Hneta toimi kuin unelma. Se oli yhteistyöhaluinen ja esitti kaikki askellajit puhtaasti. Tammalla on selvästi laadukkaat askellajit ja varsinkin töltissä oli hyvä tahti. Ratsastajan ja hevosen yhteistyö sujui hienosti ja näinollen ratsukko sai osiosta täydet pisteet.

Tiikeri - Svana frá Ljóma
4 - 2 - 2 - 2 - 3 = 13p. Savi sai rakennearvostelussa luokkansa parhaat pisteet ja malttoi hienosti arvostelun aikana. Muuten tamma olikin sitten hieman hermostunut eikä oikein tahtonut keskittyä olennaiseen. Liikkeiden esittäminen ei onnistunut kunnolla kun tamma meinasi jäädä vain nurkkiin seisoskelemaan. Taluttaessa se kuitenkin esitti ihan hienoa ravia, käynti oli vähän jäykkää. Savi ei oikein rentoutunut selästäkään, vaan hieman vastusteli ratsastajan apuja, ja kulki jännityneeesti tuijotellen yleisöä ja maneesian nurkkia. Tämä reissu meni siis selvästi harjoittelun piikkiin, mutta rutiinilla varmasti Savikin oppii rentoutumaan myös vieraissa paikoissa.

Luokka 3
LKV TK - Shining Tears Glow
3 - 4 - 2 - 2 = 11p. Kaunis tamma pani hieman hösseliksi rakennearvostelun aikana, kun seisominen ei millään tahtonut tulla kyseeseen. Yleensä ilmeisen rauhallisena kaverina tunnetun hevosen yllättävä rauhattomuus meinasi hämmentää tuomarin lisäksi myös esittelijää. Pienen lahjomisen jälkeen tamma saatiin hetkeksi rauhoittumaan, jonka jälkeen aloitettiin heti liikkeiden arviointi. Siinä Shine pistikin sitten parastaan ja esitti sekä narusta, että vapaana erittäin lennokkaita liikkeitään. Erityisesti ravi sai tuomarin henkäilemään ihastuksesta, kuten se teki myös varsa-aikoina. Irtojuoksutuksen jälkeen vaadittiin taas hieman lahjontaa, että tamma saatiin maneesissa kiinni, sen verran oli vauhdin huuma humahtanut tamman pääkoppaan.

Tinu - Runecaster Glow
5 - 2 - 2 - 1 = 10p. Runa sai luokkansa parhaat rakennepisteet ja tamma esitettiinkin hienossa kunnossa. Se myös malttoi hienosti seistä paikallaan ja oli arvostelun ajan ryhdikäs ja kiinnostunut ympäristöstään. Liikkeiden esittämisen meni tällä parilla hieman pieleen, kun tamma päätti narun päässä esittää muutamia loikkia ja irti päästyään esitteli hetken ravia, kunnes pysähtyi mielummin haistelemaan maneesiin hiekkaa. Liikkeet olivat aika teräviä ja niistä puuttui rentous. Vauhtia ja näyttävyyttä sen sijaan ei puuttunut ja eiköhän vanhemmiten tule se rentouskin mukaan tekemiseen.

Luokka 4
LKV Veera R. - Blue Phantom Glow
4 - 1 - 5 - 4 - 3 = 17p. Panda selvisi tänään tasaisen luokan voittajaksi. Tamma esiintyi muuten tasaisen varmasti ja käyttäytyi hyvin, mutta maastakäsin liikkeiden esitys ei mennyt ihan nappiin. Panda ei jostain syystä halunnut irti esittää oikein mitään ja näin liike osion pisteet jäivät matalaksi. Selästäkäsin nähtiin sitten täysin eri hevonen, yhteistyönhaluinen ja energinen. Tamma toimi ratsastaessa hienosti, kuunteli ratsastajan apuja ja esitti kaikki askellajit näyttävästi. Kisakokemus näkyi ratsukon otteissa ja menoa oli ilo seurata.

Tinu - Sleeping Beast Glow
3 - 5 - 5 - 2 - 2 = 17p. Beast hävisi luokan voiton todella niukasti, mutta oli kunniakas kakkonen. Ori esiintyi edukseen erityisesti maastakäsin ja sen käytös oli todella hyvä koko tapahtuman ajan. Ori esiintyi irtona innokkaana ja lennokkain askelin. Selästä käsin Beast oli hieman jännittynyt ja vaikutti että myös ratsastaja hieman jännitti. Selästä ratsukko ei oikein onnistunut esittämään samaa lennokkuutta kuin maastakäsin, vaan orin askellus oli tönkköä. Ori myös hieman vastusteli kuolaintuntumaa.

Tiikeri - Galiah Glow ox
4 - 3 - 4 - 3 - 2 = 16p. Kaunis Kelly esiintyi suhteellisen tasaisesti koko päivän. Pientä hermostuneisuutta oli kuitenkin ilmassa ja se vei parhaan terän tamman esiintymisestä. Tämä näkyi liikkeessä niin maastakäsin kuin selästä, vaikka tamma selvästi kovasti yritti. Vaikka Kelly myös muutaman kerran vähän säpsyi maneesissa, se ei lähtenyt kertaakaan käsittelijän tai ratsastajan hallinnasta, vaan pienen hypähdyksen jälkeen jäi paikalleen. Tammassa on selvästi potentiaalia kunhan sen saa paremmin rentoutumaan vieraissa paikoissa.

Tinu - Paxton Glow
3 - 4 - 2 - 2 - 2 = 13p. Tony ei aivan kyennyet parhaaseensa tänään. Liikkeiden esittäminen irtona onnistui hyvin ja siinä ori väläytteli komeaa askellustaan. Ratsastaessa ori sen sijaan oli jostain syystä todella hermostunut eikä oikein kuunnellut ratsastajaansa. Se myös säikkyi maneesissa paljon, ja teki muutamia aika näyttäviä loikkia. Ratsastaja onneksi pysyi selässä, mutta ei oikein missään vaiheessa saanut Tonya takaisin kuulolle. Potentiaalia selvästi on ja orin kisatuloksetkin sen kertovat, mutta valitettavasti tänään sitä ei selästä nähty.