✝ Ímnir frá Húsavík

i. Voikko, 145cm korkea Ingimar frá Húsavík oli viisikäyntinen askellajiluokkien kuningas ja ensimmäisen palkinnon kantakirjaori. Urallaan, niin askellajiluokissa kuin näyttelykehissä, voikko voitti käytännössä kaiken mahdollisen. Ori muistetaankin miltei lyömättömänä, se voitti miltei jokaisen luokan johon osallistui ja lopuissakin sijoittui toiseksi tai kolmanneksi.
Menestys ei ollut mikään ihme, Ingimarilla oli takanaan upea suku ja se itse oli miltei pilkulleen rotumääritelmän mukainen, terve ja vahva islanninhevonen ylös kiinnittyneestä kaulasta sopusuhtaiseen runkoon ja kuiviin, hyväasentoisiin jalkoihin. Runsaat jouhet olivat kuin kirsikka kakun päällä. Ingimar oli luonteeltaankin erinomainen, iloinen ja eläväinen muttei keskittymiskyvytön tai liiallisen vilkas. Se oli herkkä, eteenpäinpyrkivä ja pehmeä ratsastaa, todella yhteistyöhaluinen ja rohkea hevonen. Kaikkea uutta voikko kokeili selkeän innoissaan, virta ei tuntunut loppuvan koskaan eikä Ingimarilla vaikuttanut olevan epämukavuusaluetta tai edes pientä turhautumista aiheuttavaa tehtävää / toistomäärää ollenkaan.
Ingimar nousi valtavaan suosioon tammanomistajien keskuudessa, jälkeläisiä orille syntyi yhteensä 286 (joista suurin osa asuu Islannissa). Hyvin harva pojista on ruunattu. Ingimarin jälkeläisillä on yleensä erittäin palveleva, rohkea luonne sekä korkea työmoraali, mikä tekee vilkkaammistakin varsoista hyvin miellyttäviä ratsuja. Muiltakin osin Ingimar oli yhtä ilmiömäisen hyvä periyttäjä kuin oli ollut kilparatsuna; suurin osa sen jälkeläisistä on rakenteensa ja liikkeidensä puolesta keskivertoa parempia. Ori eli 30-vuotiaaksi.

ii. Ísmoli frá Haðnavangurilla oli jouhia kuin kahden hevosen tarpeiksi, etenkin orin harja oli jo naurettavan runsas. Suuritöisyydestään huolimatta omistaja jaksoi pitää valtavan jouhipehkon pitkänä ja edustuskunnossa, ja 145-senttistä raudikko saikin vitsistä alkaneen, mutta nopeasti vakiintuneen lisänimen Islannin Leijona.
Orilla oli paitsi harjaa, myös rohkeutta kuin leijonalla. Orin rohkeus meni toisinaan jo jääräpäisen tyhmänrohkeuden puolelle, Ísmolin oli tavattoman vaikea perääntyä pienimmissäkään asioissa. Jästipäisyys jäi kuitenkin raudikon luonteen ainoaksi viaksi, se oli varsin lauhkea, rento hevonen, joka sopeutui kaikkeen ja oli tallin paras lastenratsu, niin varma ja luotettava se pikkuväen kanssa oli. Aikuisten kanssa vauhtia ja reaktiivisuutta löytyi eri tavalla. Ísmoli luki ratsastajansa taitotasoa tavattoman tarkasti suhteuttaen oman tekemisensä siihen ilmiömäisen hyvin. Askellajikilpailuissa vuosikaudet menestyksekkäästi kilpaillut viisikäyntinen ori menestyi etenkin tölttiluokissa.
25-vuotiaana kuollut ori kantakirjattiin aikanaan ensimmäisellä palkinnolla, ja se oli suosittu myös jalostusorina. Ísmolista jäi 167 jälkeläistä, joista orijälkeläiset ovat pääpiirteittäin leppoisia kaikki käy -tyyppejä tammojen ollessa tulisensorttisia, kovapäisiä ja osa rehellisen haastavia hevosia. Ísmoli oli itse korrekti ja hyväjalkainen melko perinteinen islanninhevonen, ja muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta sen jälkeläisetkin ovat rakenteeltaan enemmän hyviä perushevosia kuin rodun kärkeä.

ie. Afldís frá Fríðurkot (143cm, voikko) jatkoi kasvattajansa parasta emälinjaa. Kimo oli hyvin ryhdikäs, jalo hevonen, jolla oli erinomainen runko sekä etujalkojen hajavarpaisuutta lukuun ottamatta hyväasentoiset jalat. Viisikäyntisen islantilaisen liikkeet olivat yhtäläisen hienot, sen vahvaa, rytmikästä ja joustavaa passia kasvattaja katseli ylpeänä. Kiitosta, kehuja sekä menestystä tuli myös askellajikilpailuista niiden parin vuoden ajalta, joina nuori Afldís kilpaili. Tammasta olisi voinut tulla suurempikin nimi kilparatsuna, ellei sen kanssa olisi päätetty keskittyä siitostamman tehtäviin. Pari vuotta kilpailemista sekä kantakirjaus ensimmäiselle palkinnolle ja tilaisuudesta miltei suoraan valitun orin luokse.
Luonteeltaan Afldís oli melkoisen kipakka. Hyvin rohkea, osaavan ratsastajan kanssa pienestä pyynnöstä parastaan antanut sisupussi, vähän kovapäinen sekä tarkka saamistaan avuista. Ei tamma käsiteltäessäkään se leppoisa joka hoitajan halikaveri ollut, vaan tuimailmeinen hapannaama, joka kyllä antoi käsitellä itseään väistämättä raspia, rokotusneulaa tai mitään muutakaan, muttei välittänyt yhtään mistään ylimääräisestä.
Yhdentoista varsan emä lunasti kasvattajansa odotukset ollen emälinjansa veroinen periyttäjä. Valtaosa Afldíksen jälkeläisistä on vähän kipakampaa mallia, loput kolme taas melkein solmulle laitettavan lupsakoita. Jokainen on kuitenkin asiallinen käsitellä ja hyvä ratsastaa. Tamma periytti vahvasti hyvää rakennetta ja liikettä, ja on edelleen yksi kasvattajansa parhaista tammoista jälkeläisnäytöin mitattuna. Voikko kuoli vasta 35-vuotiaana.

e. Ekja frá Húsavíkia on kiittäminen monen turistin ihastumisesta islanninhevosiin. 139-senttinen, hopeanmusta tamma toimi koko ikänsä vaellusratsuna, joskus sitä lainattiin ratsuksi lampaiden paimennukseen tai askellajikisoihin (lähinnä vilkkaimman turistisesongin ulkopuolella), sillä tamma itse piti kummastakin valtavan paljon. Ja toivathan ne toivottua vaihtelua vaellushevosen arkeen.
Asiakashevosena Ekja oli painonsa arvoinen kultaa; rohkea, varmajalkainen, sosiaalinen hevonen, joka herätti ihmisissä luottamusta saaden miltei kenen tahansa hymyilemään. Se kantoi niin kokeneen kuin ensimmäistä kertaa ratsaille nousevat tasaisen varmasti perille ottamatta koskaan virheistä nokkiinsa. Pyydettäessä tammasta löytyi vauhtia, mutta ikinä se ei kiirehtinyt, saati kuumunut kiihdyttäen vauhtia omia aikojaan. Viisikäyntisellä tammalla oli harvinaisen mukavat askellajit, eivät välttämättä ne näyttävimmät mutta tavattoman helpot, miellyttävät istua. Rakenteeltaan hopeanmusta islantilainen oli keskiverto, hyvin tyypillinen rotunsa edustaja, jonka parhaat puolet olivat rungon syvyys sekä erinomaiset (niin terveydeltään kuin asennoiltaan) jalat.
Eläköidyttyään vaellusratsun uraltaan tamma sai neljä varsaa, joista kaikista tuli luonteiden suurista temperamenttieroista huolimatta erinomaisia käyttö- ja kilpahevosia vaellusratsusta askellajiluokkien ruusukehaihin. Tamma periytti vahvasti viisikäyntisyyttä sekä hyviä jalkoja. Ekja eli 28-vuotiaaksi.

ei. 141-senttinen hopeanmusta Garðar frá Flateyri teki uraa askellajiratsuna sekä vaellushevosena. Ori oli hyvin rauhallinen, luonnostaan ennemmin verkkainen kuin menevä hevonen, joka kuitenkin teki töitä hyvillä mielin ja reippaana hidastelematta tai laiskottelematta. Aloittelevan ryhmän vaelluksen tosin olivat hopeanmustalle arjen juhlahetkiä, mukavaa kevyen sykkeen rauhallista maisemamatkailua.
Garðar pärjäsi myös askellajiluokissa vauhdinkin puolesta, vaikkei aikansa kärkihevosia ollutkaan. Suorin, pitkin, väljin ja tahdikkain askelin liikkunut ori oli helpon, vaivattoman liikkumisen perikuva, liitovaihe tosiaan oli liitovaihe ja vaikka liikkeet olivat ratsastajalle helpot istua, niistä löytyi myös sopivasti näyttävyyttä. Rakenteeltaan hopeanmusta oli ryhdikäs, hieman vankemmanpuoleinen islanninhevonen, jota kehuttiin etenkin erinomaisesti liittyneestä hyvänmuotoisesta kaulasta sekä takaosasta kokonaisuutena lautasen mallista jalka-asentoihin. Ori ei koskaan jännittänyt mitään, se suhtautui rennosti niin yleisöön kuin maastoreitin varrelle karanneeseen lammaslaumaan huolestuen ainoastaan selästään putoavasta ratsastajasta.
Toisella palkinnolla kantakirjattu Garðar jätti 98 jälkeläistä. Sitä käytettiin erityisen paljon tammoille, jotka olivat joko arkoja, hätäisiä tai jo karjaan oloisia, ja Garðar osoittautuikin olevan loistava luonneperiyttäjä. Se toi varsoihin myös ryhtiä sekä usein hyvän takaosan, samaten rennon letkeää, hyvää liikemekaniikkaa. 28-vuotiaana kuollut ori on sukutaulussa halutuin emäisänä, ja sen jälkeläisten varsat ovat kautta linjan ensimmäisen polven jälkeläisiä meritoituneempia - ainakin kilpakentillä. Harraste- ja vaellushevosina Garðarilaiset ovat olleet haluttuja ja ennen kaikkea rakastettuja.

ee. Ruunivoikko Ermi frá Húsavík oli soma, sievä ja sympaattinen, 139cm korkea varsin tavanomaisen näköinen tamma. Vähän matalaryhtinen ja hajavarpainen, kaulakin oli lyhyenlainen. Runko oli kuitenkin sopusuhtainen ja lapa viisto. Liikkujanakaan ruunivoikko ei ollut mitenkään ihmeellinen, vaan siinäkin suhteen tavanomaisen vaatimaton. Askel oli suora ja väljä, mutta matala, käynti mukavan pitkää. Selkeät töltti ja passi, varsin keskinkertaiset nekin.
Ermi ei ollut mikään kilpahevonen eikä siitä sellaista koskaan yritettykään. Se oli täysi harrastehevonen, jonka kanssa tehtiin ja kokeiltiin vähän kaikkea ilman sen suurempia tavoitteita. Enimmäkseen Ermin kanssa maastoiltiin sekä tehtiin pientä koulujumppaa. Tamma oli hyvin kiltti, seurallinen ja yritteliäs hevonen, hieman arka ja varovainen kaiken uuden suhteen. Tottuessaan se rentoutui eikä alkupuhinoitten jälkeen jäänyt kyttäämään tai kauhistelemaan mitään. Pienestä varovaisuudestaan huolimatta ruunivoikko oli hyvin kaikki käy -tyylinen hevonen, joka halusi miellyttää sekä tulla toimeen kaikkien (niin ihmisten kuin eläinten) kanssa.
Ermillä teetettiin kolme varsaa. Omistaja toivoi varsoille emäänsä parempaa rakennetta sekä rohkeampaa, avoimempaa luonnetta, ja näihin ominaisuuksiin hän oreja valitessaan kiinnitti erityistä huomiota. Orivalinnat olivat onnistuneita, varsoista tuli monin tavoin emäänsä piirun verran parempia eikä yksikään hyvä ominaisuus heikentynyt seuraavassa sukupolvessa. Tamma kuoli 24-vuotiaana.

Sukuselvityksestä kiitos Lissu T.!

• o. Úranus frá Winmour | syntynyt 10.05.2022 | emä Dóttla frá Glerskógi
• t. Halastjarna frá Ljóma | syntynyt 14.02.2021 | emä Hjaltína frá Suðuvik
• o. Illingur frá Ljóma | syntynyt 14.02.2021 | emä Frilla frá Húsavík
• t. Ársól frá Ljóma | syntynyt 01.12.2020 | emä Ásrún frá Ljósvík